sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

olen astronautti pimeän - answers

Olitko alusta asti tuollainen luonnonlahjakkuus valokuvaamisessa, vai löytyykö todisteita, ettet olisi?
Öh.. En ole kyllä mikään luonnonlahjakkuus valokuvaamisessa ja voin vakuuttaa, että taidot ovat olleet joskus vielä järkyttävämmät. :D Olen oikeastaan tuhonnut koneen vaihdon myötä suurimman osan todistusaineistosta, mutta sain koottua pienen kollaasin tuohon alapuolelle. Toivottavasti joku havaitsee edes pientä kehittymistä vuosien varrella..! Näitä kaikkia olen siis pitänyt joskus oikeasti taiteellisina.



Muistan kun joskus kerroit harrastavasi tanssia ja pianon tai muun soittimen soittamista, niin musta olisi kiva kuulla mitä näille harrastuksille nykyään kuuluu?
Tanssin lopetin viime keväänä miljoonien syiden takia. Viimeisten puolen vuoden aikana motivaatio treenaamiseen lopahti ihan täysin ja hermoilin jatkuvasti lukion alkamisesta ja opiskelemisen yhdistämisestä harrastuksiin. Päätin pitää puolen vuoden tauon, mutta ennen joulua päädyin ratkaisuun, etten aloita tanssimista enää uudestaan. Mulle tarjottiin syksyllä mahdollisuutta aloittaa treenaaminen koreografiaryhmässä, mutta viikonloppuharkat yhdistettynä silloiseen kaukosuhteeseen eivät olleet se mitä hain.

Pianoa soitan edelleen ja soitan ilmeisesti vielä vuodenkin ajan. Koulun musajuttujen myötä olen saanut siihen hiukan lisää potkua, sillä mun kilpailuhenkisyyteni ei kestä ajatusta iitä, että olisin kaikista huonoin pianisti kaikista luokkakavereista (vaikka taidan olla sitä siltikin.. :D). Soitan tällä hetkellä oikeastaan kahta kappaletta, jotain barokkityylistä tilutusta sekä Chopinin Nocturnea Op 55 #1, joka olisi tarkoitus esittää matineassa. Sen lisäksi pimputtelen milloin mitäkin.




Lempileffat?
Ihan mun ykkössuosikkini on Lost In Translation, jonka olen katsonut ihan liian monta kertaa. Rakastan muitakin Sofia Coppolan leffoja (Virgin Suicides, Marie Antoinette, Somewhere). Sen lisäksi Darren Aronofskyn leffat Black Swan, Unelmien sielunmessu sekä Pii ovat mielettömiä. Animaatiopuolelta melkein kaikki Disneyn klassikot (erit. Aristokatit, Aladdin ja Mulan!) ja Studio Ghiblin leffat ovat ihan tykkejä, joita katsoessa on hauskaa nauraa ja itkeä ja nauraa ja itkeä.

Mihin aiot mennä opiskelemaan lukion jälkeen?
Vielä joskus kasiluokalla ja ysiluokan alussa olin varma, että haluaisin opiskella journalistiikkaa. Olin kuitenkin ysillä TET-jaksolla sanomalehdessä ja sen viikon jälkeen aloin etsiä muita vaihtoehtoja, koska se ei tuntunut mun jutultani yhtään. Tällä hetkellä (ja toivottavasti lukion loppuun saakka) Turun oikeustieteellinen on ensimmäisenä vaihtoehtona ja heti perässä juoksee Helsinkin valtiotieteellisen maailmanpolitiikka, jonka jälkeen suunnitelmana olisi ulkoministeriön diplomaattikoulutus. Selvät ovat sävelet!

Mikä kamera sulla on?
Kamera on Canon EOS 1000D ja sillä on kaverina kolme objektiivia: 18-55mm 3.5-5.6, 50mm 1.8 II sekä 8mm 3.5 fisu. Koska järkkäri on tällä hetkellä huollossa, otan kuvat tarpeen vaatiessa Nikon P80-bridgellä.

Mistä kirjoista tykkäät? Luetko paljon?
Aloitan jälkimmäisestä kysymyksestä. Luin ennen paljon, olin varsinainen kirjatoukka. Nykyään tää harrastus on jäänyt paljon vähemmälle ja luen lähinnä autossa tai nukkumaan mennessä muutaman sivun. Kirjojen suhteen olen tosi nirso. Tykkään hömppädekkareista (Sujata Masseyn Rei Shimura-sarja on ihan ykkönen!) ja jostain random-kirjoista. Ylivoimaisesti suosikki on Michael Enden kirja Momo.

Kerro viisi parasta ja huonointa piirrettä itsestäsi.
Hyvät:
1. Haluan kehittää itseäni koko ajan paremmaksi ja parempaan suuntaan.
2. Olen kunnianhimoinen.
3. Mulla on sopivasti kilpailuhenkisyyttä, jos tarve vaatii.
4. Kuuntelen parasta musiikkia.
5. Pyrin olemaan oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa.

Huonot:
1. Mulla on todella lyhyt pinna.
2. Ahdistun ja turhaudun turhan herkästi.
3. En tule välttämättä toimeen ihan kaikkien ihmisten kanssa.
4. Olen turhan itsetietoinen ja tarkkailen käytöstäni ja tekemisiäni välillä liiankin tarkasti. Se on vähän ärsyttävää.
5. En ole erityisen luova, en pysty improvisoimaan asioita kovinkaan hyvin.

Missä maissa olet käynyt?
Oon nyt käynyt äkkiseltään muistettuna Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Luxemburgissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Sveitsissä, Iso-Britanniassa ja Itävallassa.

Lempi kouluaineet?
Äidinkieli, yhteiskuntaoppi ja musiikki. Lisäksi tykkään historiasta ja ruotsista.

Millaisesta musiikista et tykkää yhtään? Heitä myös jotain esimerkkejä. :)
Inhoan glam rockia ja kaikkea 70-80-luvun shaibaa. Suomi-rap ei myöskään iske erityisesti. Esimerkkeinä nyt joku Hanoi Rocks ja Asa.. :D

Kuinka pitkä olet?
Ehkä 175cm?

Lokeroitko ihmisiä herkästi esim. ulkonäön tai ensivaikutelman perusteella?
Pakko tunnustaa, että kyllä mä vähän. Erityisesti koulussa mun on vaan helppo lokeroida ihmisiä mielessäni erilaisiin ryhmiin. En ehkä ihan ulkonäön perusteella, mutta yleisesti ottaen ensivaikutelman ja kiinnostuksen kohteiden jne. perusteella. Lokeroiminen mielletään usein pahaksi asiaksi, mutta kyllä mulla on mielessäni joitain ryhmiä, jotka meinaavat ihan positiivisiakin asioita.

Onko sulla paljon kavereita? Ja millaisia ne on?
Eipä juuri. Hengaan vapaa-ajalla tosi vähän ihmisten kanssa, koska mulla ei oikein ole tässä kaupungissa kavereita. Niitä sit löytyy ympäri Suomea. Mutta kaikki kaverini ovat ovat värikkäitä ja hassun hauskoja persoonia. Ei niitä voi muuten kuvailla!

Mikä on sun ehdoton suosikkiruokasi, jota voisit syödä vaikka kuinka usein?
Söin reilu vuosi sitten yhdessä ravintolassa maailman parasta härän sisäfileetä, cesar-salaattia ja BBQ-kastiketta. Sitä voisin ja haluaisin syödä monta kertaa uudestaan!

Käytkö usein juomassa? Jos juot, niin minkä ikäisenä aloitit ja oletko ollut usein humalassa?
Enpä juuri. Ekan kerran tuli maistettua alkomahoolia 12-vuotiaana, mutta juomassa käyn tosi harvoin. Kunnolla humalassa tullut oltua muutamia kertoja.

Lempijuomat (alkoholi ja alkoholiton)
Vesi on hyvää. Mutta Coca cola zero alkoholittomista ja edellinen + vaniljakossun tai karpalolonkeron (:D) kanssa ovat kuninkaita. Älkääkä kysykö tosta lonkerojutusta mitään..!

Mitä ostit viimeksi?
Taisin ostaa kirkkaanvihreän hameen, ihanan neuleen ja kirkkaanpunaisen bleiserin!

Mitä kaikkia tuotteita käytät, kun teet itsellesi ihan tavallisen arkimeikin? Ja kauanko sulla menee sellaisen tekemiseen?
Arkimeikissä mulla on pohjustus, meikkivoide, irtopuuteri, joku luomiväri, ripsiväri ja joskus kajal/eyeliner. Aikaa mulla menee 10-20 minuuttia, riippuu onko hyvä vai huono naamapäivä! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti