Mielettömän ihanaa YK:n onnellisuuden päivää kaikille! Kevät tekee tuloaan koko ajan nopeammin ja on ihan mieletöntä huomata miten pelkkä säätilan muutos vaikuttaa omaan mielialaan positiivisesti. Syksy Brysselissä oli järkyttävän harmaa ja tuntui, että viikot kuluivat tolkuttoman hitaasti, kun päivästä toiseen kaikki oli synkkää ja vettä saattoi sataa 15 päivää putkeen. Nyt tilanne on aivan toinen; ulkona paistaa aurinko, takki kulkee mukana lähinnä varmuuden vuoksi ja paikasta toiseen kävellessään tekee vain mieli hymyillä. Kulutin juuri aamupäivän keittiön puolella leipomassa korvapuusteja ja päätin samalla myös jynssätä uunin ja pellit oikein kunnolla. Nyt kun työt ovat valmiina, sain lopultakin eteeni kupin kahvia ja ajattelin päivittää kuulumisiani tällekin puolelle. Olettekin varmaan huomanneet, että mun Instagram-kuulumisiani (satusi00) voi seurata myös blogin sivupalkin kautta, mutta välillä on kivaa kertoa ihan sanallisestikin mitä on tapahtunut. Harmittaa ettei täällä ollessa tule kuljetettua mukana muuta kuin kännykkäkameraa, koska kännykkäkuvat käyvät pidemmän päälle vähän tylsiksi.
Viime viikot ovat olleet mielettömän ihania, vaikken ole tehnytkään mitään erityistä. Koulujen hiihtoloman vietin kotona lukemassa pääsykokeisiin, sillä lasten mummo oli kylässä ja tarvitsi välillä apua puisto- ja kauppareissujen kanssa. Systeemi oli mun kannaltani oikein hyvä: pääsin kiinni kunnon lukurytmiin, mutta pyörähdykset leikkipuistossa tai takapihalla lasten kanssa estivät juurtumasta työpöydän ääreen. Lopun vapaa-ajasta olen lähinnä lukenut ja yrittänyt välttyä vaipumasta epätoivoon pääsykokeiden suhteen. Toisaalta kesän ensimmäisen päivän vietin muiden suomalaisten au pairien kanssa naistenpäivän piknikillä mansikoiden ja viinin parissa.
Olen jo viimeisten parin vuoden ajan jaksanut jauhaa yliopistosta ja pääsykokeista, mutta aiemmin ne asiat eivät olleet varsinaisesti ajankohtaisia. Tänä vuonna haen ensimmäistä kertaa tosissani ja haluaisin oikeasti päästä ensimmäisellä yrittämällä sisään. Opinnot oikeustieteellisessä ovat edelleen se suurin unelma, mutta nykyisen sijaintini myötä sisäänpääsy taitaisi olla mahdotonta; mulla ei ole mahdollisuutta käydä valmennuskurssia ja vain kahden kuukauden lukuaika on ihan liian lyhyt. Joudun kuitenkin tekemään normaalisti töitä ja aikaa lukemiselle voi olla vain tunti, välillä taas kahdeksan. Kaiken hässäkän vuoksi haen tänä vuonna Turun yliopistoon opiskelemaan valtio-oppia. Kirjojen nimet julkaistiin jo ennen joulua, joten sain hankittua ne joululoman aikana. Lukemisen aloitin helmikuussa, mutta maaliskuun alku oli se hetki, jolloin otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin tekemään hommia järjestelmällisesti ja selkeä päämäärä mielessäni. Ensimmäinen kirja on kahlattu läpi, nyt yritän skarpata itseäni aloittamaan seuraavaa.
Kuvissa näkyvä kahvila on muuten Workshop Café, joka on noussut mun suosikikseni lyhyessä ajassa. Aiemmin olin enemmän Starbucks-tyttöjä (belgialaisten paikkojen ongelma on pienet kahvit, joten Starbucks it is..), mutta kuluneen kahden viikon aikana olen viettänyt Workshopissa aikaa enemmän kuin laki sallii, sillä keskityn lukemiseen parhaiten kahvilaympäristössä. Louiselle on kotoa riittävän pitkä matka, joten kolmen vartin matkustamisen jälkeen on järkevintä keskittyä lukemaan ja tekemään muistiinpanoja, mikäli ympärillä ei ole häiriötekijöitä, kuten liian hyvää seuraa. Workshopin lait russe on myös varsin hyvä syy poiketa käymään. Oikeasti.
Viettäkää ihana ja aurinkoinen päivä ja vaikka ulkona olisikin synkkää, keep up your spirits! Itse lähden siivoamaan huonettani lattiasta kattoon, sillä odotan viikonlopuksi spesiaalia vierasta Lontoosta, enkä voisi olla enempää innoissani.
01. high fashion 02. muinaiset korkeakulttuurit 03. naama 04. team sohvaperunat 05. kohti toista maailmansotaa 06. muumilaakso
07. HBL a.k.a lue ruotsin kirjoituksiin 08. lohtushoppaus 09. liikaa teetä 10. tomaatti-linssi-broileri-kurkkukuutiokeitto
Kolme viikkoa ei riitä mihinkään. Takana 47 sivua historian muistiinpanoja, neljä kirjaa (2 to go..), hajonnut selkä, loputtomat määrät teetä ja termosmukien testausta, itkupotkuraivareita, maanista lukemista, kirjojen pakoilua ja seinän tuijottamista. Huomenna lukuloma loppuu ja alkaa kahden viikon paniikkiputki: 30 tuntia istumista käsi krampaten.
Suurta iloa kuitenkin tuotti se, että täytin yliopistohaun ja tilasin pääsykoekirjan. Kahden viikon päästä vaihdan koulukirjat mediayhteiskuntaan, artikkeleihin ja tieteellisiin teksteihin.
... Ja niin he tekivät. Muutama fiiliskuva keskiviikon potkiaisista, Circus Abistuksesta. Eilisistä penkkareista en saanut itsestäni kuvamateriaalia, koska Lumikki ei ollut ihan parhaassa mahdollisessa habituksessa ja jotenkin omien kuvien ottaminen vain jäi. Oli kuitenkin hauskat kaksi päivää ja nyt kelpaa lähteä lomailemaan.
En ole koskaan tottunut pettymään. Tai toki olen joutunut kokemaan pettymyksiä, monistakin asioista, mutta pettymyksen käsitteleminen on mulle äärimmäisen vaikeaa. Reagoin asioihin voimakkaasti ja sen vuoksi itken todella herkästi, vaikka katsoisin vain leffaa tai lukisin kirjaa. Nykyään kykenen jo hallitsemaan tunteitani hieman paremmin, mutta tänään kävi tapaus, joka nosti kyyneleet pintaan pahemmin kuin moni asia pitkiin aikoihin. Kysymyspostauksessa joku kyseli ylppäripostauksen perään, tämä päivitys sivuaa aihetta kohtuullisen paljon.
Sain tänään takaisin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Koko syksyn olen yrittänyt psyykata itseäni tätä päivää varten, jotta kestäisin mahdolliset pettymykset ja voisin vain kohauttaa olkiani heikoille tuloksille. Vielä aamulla olin hyvällä tuulella: aloitin historian tutkielman mantšuista ja Qing-dynastian noususta (ei niin hienoa miltä kuulostaa, mutta mielenkiintoista kyllä!), paikkailin neulanreikäkameraa ja totesin joutuvani tekemään uuden, koska vanha on kokenut kolauksia. Olo oli oikeastaann hirmuisen odottava ja puhkuin intoa YO-tulosten suhteen. Puoli kahdentoista aikoihin linnoittauduin muutaman luokkakaverini kanssa kanslian oven eteen odottamaan tuloksia ja silloin mulla oli tosi hauskaa. Tilanne taisi kuitenkin muuttua.
Halusin hoitaa tänä syksynä pois alta englannin, terveystiedon ja äidinkielen. Englannin suhteen menetin toivoni heti kuuntelun jälkeen, joten en ottanut kirjallista koettakaan tosissani, vaan kävin roikkumassa salissa pakolliset kolme tuntia ja kirjoitin elämäni huonoimman aineen. Alustavia pisteitä en hakenut ja koko ajan oletuksenani on ollut uusia ko. aine ensi keväänä. Terveystietoon sen sijaan panostin enemmän. Luin, tein ajatuskarttoja ja kuvittelin osaavani asioita hyvin. Kokeen jälkeen oloni oli melko ristiriitainen, mutta lähtöpisteet olivat 28, eli melko varma E. En silti ottanut paineita ja ajattelin kaiken aikaa saavani M:n, koska mun tuurillani pisteet tulisivat tippumaan. Olin oikeassa. Englanti C, terveystieto M. En ole pettynyt, mutten tyytyväinenkään, koska joudun uusimaan molemmat aineet ja se tietää lisää lukemista. En ole kuitenkaan jaksanut koko päivänä stressata näiden kahden aineen epäonnistumista, koska päähän on mahtunut jotakin suurempaa ja epämiellyttävämpää.
Äidinkieli on aine, jota kohtaan mulla on ollut äärimmäisen ristiriitaisia tunteita. Yläasteella itkin vuolaasti, kun opettaja oli merkannut Wilmaan kurssinumeroni väärin ja luulin saavani kympin sijasta yhdeksikön. Lukiossa tasaiset yhdeksiköt ovat seuranneet toisiaan, mutta motivaatio ailahteli suunnasta toiseen. Toisinaan olisin halunnut luovuttaa koko aineen suhteen, mutta joidenkin kurssien jälkeen olen ollut käsittämättömän onnellinen ja uhkunut intoa. Vielä tähän vuoteen asti olen kuitenkin pitänyt äidinkielen Laudaturia lähes mahdottomana saavutuksena, johon kykenevät vain nerot tai tulevat kielitieteilijät. Syksyllä sain kuitenkin kuulla ÄI8 kurssia pitäneeltä opettajalta kommentin "mahdollisuutesi parhaaseen arvosanaan ovat realistiset" ja toivo heräsi; ehkä mulla olisikin mahdollisuuksia.
Tässä sitä ollaan. Saadessani aamupäivällä tulokset, kurkistin ensimmäisenä pisterajoja. En osannut sano juuta enkä jaata, joten kädet täristen käänsin paperia ja tunsin nopeasti kyyneleiden nousevan silmiin. 85 pistettä. Laudaturin raja 86. En edes odottanut saavani C:tä kummempaa arvosanaa, mutta kun todellisuus jakeli useamman bitch slapin kasvoille, en kyennyt hillitsemään itkua. Tiedän, on naurettavaa reagoida näin voimakkaasti hassuihin kirjaimiin ja numeroihin ja monien pisteet tippuivat lautakunnassa suuriakin määriä, mutta sillä hetkellä ainoa asia päässäni oli 85 pistettä. Minunhan pitäisi olla onnekas: sain toiseksi parhaan arvosanan!
Ei, en ole tyytyväinen. Tunnen suurta pettymystä itseäni kohtaan. Tiedän asiat, jotka olisin voinut tehdä paremmin. Tiedän esseeni olleen hölmö ja naiivi ja olen koittanut lohduttaa itseäni myös sillä, että vuotta tai paria aikaisemmin olisin ollut jopa kahden pisteen päässä Laudaturista. Silti tuo yksi arvosana otti niin koville, että osasin vain itkeä. Itkin tänään kavereille, itkin opinto-ohjaajalle ja myös äidille. Ilmoittauduin äidinkielen tekstitaidon syventävälle kurssille uudestaan, mutta sekään ei helpottanut oloa. Kuljin loppupäivän kasvot punaisen kirjavina ja kotona huomasin silmieni olevan turvoksissa. Onneksi en jaksanut laittaa aamulla ripsiväriä.. Nyt, lähes kymmenen tuntia myöhemmin kykenen jo keskustelemaan asiasta ilman itkua, mutta siltikään pettymys ei ole lähtenyt pään sisältä mihinkään. Omituista miten yksi hölmö piste täysin hölmössä kokeessa voi aiheuttaa niin paljon mielipahaa "aikuiselle" ihmiselle.
Opinto-ohjaaja neuvoi syömään suruun. Tottelin ja tuhosin tämän viikon loisteliaan voittokulkuni ruokailujen suhteen vain yhdessä illassa. En kuitenkaan jaksa välittää, koska mudcake auttaa ongelmaan kuin ongelmaan ja mieli on nyt paljon parempi. Onnea kaikille, jotka menestyivät kirjoituksissa ja ovat tyytyväisiä tuloksiinsa! Aion itse painua tässä kohtaa iltaa pehkuihin ja toivoa, jos huominen olisi parempi päivä. (:
Edellisessä postauksessa kyselinkin jo, olisiko teillä kiinnostusta kuulla pidempääkin selostusta mun kielimatkastani. Annettujen kommenttien perusteella päätin raapustella kolmeviikkoisesta vähän enemmänkin. Ensimmäisessä osiossa vähän taustoja ja itse kurssista. (:
Osallistuin tosiaan erään nimeltämainitsemattoman järjestön kolmiviikkoiselle kielimatkalle Ruotsin Visbyssä. Oma kurssini oli suunnattu tuleville abiturienteille, jotka haluavat kirjoittaa ruotsin seuraavan lukuvuoden aikana. Samaan aikaan kohteessa pyöri myös normaali Classic-kurssi 13-17-vuotiaille ja ryhmät olivat erossa toisistaan ainoastaan oppitunneilla. Ympärillä siis pyöri kaikenikäistä porukkaa 24/7 kolmen viikon ajan.
Idea kielimatkalle lähtemisestä tuli alunperin vanhemmiltani. Veljellä oli lukioaikana pitkään oma matikanopettaja preppaamassa kirjoituksia ja yliopiston pääsykokeita varten, joten mulle haluttiin tarjota jonkinlainen vastaava koulutyötä tukeva juttu. Kaikkien muiden kirjoitettavien aineiden paitsi ruotsin suhteen mulla on varsin vahva olo ja toivon todellakin saavani hyvät paperit, joten haaveilin että kolmeviikkoisella intensiivikurssilla voisin paikata edes joitakin aukkoja, joita mun ruotsin taidoistani löytyy. En tietenkään olettanut, että lyhyessä ajassa saisin itselleni täydellisen kielitaidon, mutta toivoin saavani edes jotakin apua ja ennen kaikkea motivaatiota opiskeluun.
Matka Visbystä taitettiin laivalla Turusta Tukholmaan ja Nynäshamnista Gotlantiin. Aikaa koko helahoitoon kului vuorokausi, kun otetaan huomioon että kotoa Jyväskylästä piti vielä päästä Turkuun. Pitkässä matkassa oli tietenkin hyvänä puolena se, että ihmisiin ehti tutustua vähän enemmän kuin nopealla lentomatkalla ja oma kaveriporukkakin alkoi jonkin verran hahmottua. Mun kämppikseni oli Classic-kurssin puolelta ja vuotta nuorempi (= eri kotiintuloajat), mutta siitä ei koitunut minkäänlaisia ongelmia, koska iltaisin huonetarkastukset tehtiin vanhemman asukin kotiintuloajan mukaan.
Mitä kurssi sitten sisälsi? Opetusta oli luonnollisesti tärkein juttu ja sen vuoksihan Ruotsiin tuli lähdettyä. Koulua oli viitenä päivänä viikossa, maanantaista perjantaihin. Päivä alkoi yhdeksältä yhteisellä briiffauksella, jossa kerrottiin päivän ohjelmasta ja oppitunnit alkoivat n. puolta tuntia myöhemmin. Niitä oli päivittäin kolme: kaksi suomalaisen, yksi ruotsalaisen opettajan kanssa. Suomalaisen opettajan kanssa käytiin läpi abikirjaa ja keskityttiin lähinnä kielioppiin. Lisäksi tehtiin yksi kuuntelu (olin ko. päivänä kipeänä, joten se jäi välistä), saatiin mahdollisuus vastata kirjalliseen kokeeseen ja kirjoitettiin kaksi esseetä. Viimeisenä koulupäivänä kaikki tekivät kokeen, jonka avulla sai tietää oman osaamistasonsa eurooppalaisen viitekehyksen mukaan. Oma tulokseni oli B2, josta olin positiivisesti yllättynyt, koska koin kokeen aika haastavaksi.
Meille tuli joka päivä kasa läksyjä, jotka sitten tarkastettiin seuraavilla tunneilla. Kuulostaa varmasti kamalan tylsältä, mutta itse sain tästä opetusmetodista todella paljon irti. Samalla kun vastauksia käytiin läpi, opettaja selitti meille yksityiskohtaisesti miksi mitäkin tuli mihinkin ja antoi aina aiheeseen liittyen vinkkejä, joista voisi olla hyötyä kirjoituksissa. Mulla on nyt kirjan sivut ja mukana kulkeneen vihkon kansi täynnä muistisääntöjä ja idiomaattista kielen osaamista todistavia lausahduksia, jotka tulee varmasti kerrattua ennen kirjoituksia.
Ruotsalaisen opettajan tunneilla kerrattiin pääasiassa sanastoa kirjan tehtävien avulla ja joskus leikittiin jotain kirjain- ja sanaleikkejä. En kokenut hyötyväni aamun ensimmäisistä tunneista hirveästi, koska olin poikkeuksetta aika väsynyt (ai mitkä yöunet?) ja tehtävien tekeminen oli tylsää, mutta oli hienoa huomata että kolmen viikon aikana opettajan hankalaa aksenttia rupesi oikeastaan ymmärtämään. Ensimmäisillä tunneilla kaikki tuijottivat toisiaan monttu auki, koska kukaan ei tuntunut ymmärtävän mitään, mutta loppumatkasta ymmärryksen kanssa ei ollut enää minkäänlaista ongelmaa. Ympärillä kaikki puhuivat riikinruotsia ja gotlenskaa (paikallinen, omituinen murre), joten keskittymiskyky joutui välillä ihan äärirajoille, kun tarjolla ei ollutkaan korvalle niin tuttua suomenruotsia.
Jäikö vielä jotakin kysyttävää? Seuraavassa osassa taidan höpötellä kaikkea muuta Visbystä ja Gotlannista itsestään, shoppailusta ja vielä jotakin muuta matkasta itsestään. Kysymyksiä saa luonnollisesti jättää kommenttiboksiin! (:
Kuulin että eilen jossakin jyväskyläläisellä lukiolla esiintyi tosi nolo luokka jossakin nolossa konsertissa. Ei vaan, 10G järjesti eilen koululla spektaakkelinomaisen konsertin, joka taidettiin tuntea nimellä Hirvivaara/MooseAlert. Musalinjalaisuudessa parasta taitaa olla hyvä yhteishenki, jonka ansiosta me kyetään järjestämään konsertteja joissa kaikki pääsevät esittelemään taitojaan ja voidaan vaikka lähteä 16 hengen voimin Amarilloon, jos siltä tuntuu.. (: Mut eilinen konsertti oli ainakin ensimmäisellä puoliskolla mielettömän hyvä. Porukka kuitenkin valmisteli suurimman osan esityksistä tiukalla aikataululla ja osa kokoonpanoista taisi päästä soittamaan biisejään ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan vasta esiintyessään täpötäydelle auditoriolle.
Harkitsen tällä hetkellä nukkumaanmenoa, koska uni alkaa tulla pikkuhiljaa silmään. Torstai tuntui harvinaisen pitkäveteiseltä, kun telkkarista ei tullutkaan Mentalistia, enkä jaksanut lähteä musiikin teoriaan. Huomenna ajattelin pistää tilaukseen jotakin superhauskaa, jonka pitäisi saapua perille hyvällä tuurilla jo ensi viikon aikana, iik!
Oikeasti peukkuja huomiselle kaikki reaalin kirjoittajat (erityisesti MINÄ)! Oon tällä hetkellä aivan hermona ja kauhusta kankeana, eikä väsytä yhtään, vaikka lupasin mennä kymmeneltä nukkumaan. Tällä hetkellä pähkään biisiä, jonka kuuntelen viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa ja se jos mikä tuottaa ongelmia. Eväät on pakattu, pistaasipähkinät kuorittu, lyijykynät ja hyvä pyyhekumi valittu ja vaatteet (verkkarit, fleece ja violettivihreäpinkkiraitaiset villasukat whoo!) Huomisen taktiikkana on lukea koepaperi läpi ja jos tuntuu etten osaa vastata yhteenkään kysymykseen, vietän iloista piknikkiä kauppiksen salissa siihen saakka, kunnes saan lähteä kotiin.
Ajattelin vain tulla kertomaan, että mulla on kamalan tylsää enkä jaksa enää yhtään lukea kirjoituksiin. Olen niin täynnä perinnönjakoa, kaupan purkamista, tuotannontekijöitä, D'Hontin menetelmää ja EU:n toimielinten eroavaisuuksia. Torstain ja perjantain lukemiset menivät pieleen täydellisesti (okei luin kyllä torstaina matikan tunnin aikana 35 sivua), koska ei vaan huvittanut, joten tänään pitäisi skarpata hirveästi. Katsoisin paljon mieluummin Madagaskarin pingviinit-maratonia tai Ylpeyden ja ennakkoluulon kuudetta kertaa tämän talven aikana, mutta pakko kai tässä on mennä lukemaan, kunhan saan haettua jostakin Pepsi Maxia.
Nyt on tähänastisen elämän paras päivä takana! Eilen herätys oli 6.00 ja hiihtelin seitsemäksi kampaajalle. Kymmeneltä tanssahdeltiin omalla koululla ja myöhemmin vielä ala-asteella ja iltajuhlassa Hippoksella. Mulla ei ole koskaan ollut näin hauskaa. Wanhat on vaan sellainen juttu, jota on odotettu ihan pikkutytöstä saakka ja nyt on niin haikea fiilis, kun se on ohi. Tähän projektiin on kuitenkin laitettu niin paljon rahaa, aikaa ja hermoja että olisi se voinut kestää edes vähän pidempään! Nyt on kutenkin ihania muistoja prinsessapäivästä, jota voi muistella vielä vanhana mummona kiikkustuolissa.
Vuosituhannen potkiaiset takanapäin! Jos noista kuvista ei käy selville, teemana oli kauhu. Koulu muuttui parissa illassa aivan hirveäksi kauhulinnaksi ja tuntui kieltämättä hienolta kuulla abeilta kehuja tapahtumasta, koska porukka näki sen eteen hirmuisesti vaivaa. Kiitti kaikille ja pidetään peukkuja, että saadaan kokea yhtä hienot potkiaiset vuoden päästä! Mä lähden nyt katsomaan Salkkarit ja Top chefin ja siirryn höyhensaarille. Heipä hei ja viettäkää abit hauska penkkaripäivä ja kakkoset mieletön wanhojen päivä! <3
Ah tää kuva on mun ehdoton suosikkini. Ansku ja Sonja <3
BEG - Sixh Sense Can you follow?
You won’t be able to forget this after hearing it
Other music will get boring
(Raise arms!) Halt and fire!
Kävin tänään koululla yhdellä englannin tunnilla ja oikeustieteellisen infossa. Virallisesti menossa on "abipäivä" (johon kumma kyllä osallistuvat kakkosetkin), jonka aikana pitäisi käydä tutustumassa vähintään yhteen yliopiston tiedekuntaan ja yhteen ammattikorkean infopätkään. Sain kuitenkin opolt aluvan käydä kahdessa yliopiston jutussa, koska en henkilökohtaisesti tunne minkäänlaista vetoa AMKin tarjontaan ja tiedän, että lukion jälkeen tulen suuntaamaan yliopistoon. Oikiksen infon jälkeen mua rupesi kuitenkin laiskottamaan kamalasti, enkä jaksanut raahustaa keskustan toiselle puolelle, niin päätin tulla kotiin löhöämään. Häiritsevää vain on se, että tossa lähellä tehdään jotakin remonttia ja ohi kulkee koko ajan puskutraktoreja(?) ja niiden takia meidän kämppä tärisee aika rajusti.. :D
Kuvien kalanruotoletti on muuten perua englannintunnilta. Näihin uusiin pidennyksiin tollasen tekeminen on tosi rankkaa, koska tuntuu että hius ei lopu sitten millään. Nytkin jätin tohon päähän roikkumaan ruman kymmensenttisen hipsun, mutta kun en jaksa letittää sitä.. :D
BEG - Cleansing Cream Have you ever been in love?
Have you ever really loved?
Love - for others it's so easy
But for me, it's like an unerasable tattoo
I empty my glass again
Mä lähden nyt leipomaan isänpäivää varten. Kiva saada iskä kotiin ja kivaa saada sunnuntaina hyvää kakkua. Pitäkää hauska viikonloppu ja nauttikaa maanantaina lumisateesta! :)
Tänään
- lähetin artikkelin paikallislehteen
- palautin tyhjän koepaperin yhteiskuntaopin opettajalle
- en tuntenut huonoa omaatuntoa, vaikka skippasin päivän viimeiset tunnit
- lähetin kolumnin uudestaan toimitukseen (edellinen hukkui bittiavaruuteen)
- katsoin Täykkärit ja Gleen
- luin lakitietoa ja totesin, etten olekaan siinä niin huono kuin kuvittelin
- valikoin ensi viikon jumppatunteja (body combatia ja corea!)
- päätin etten stressaa koulun takia seuraavassa jaksossa
Kaiken kaikkiaan tänään oli hyvä päivä. Huomenna isi lähtee työmatkalle ja illan viimeisenä tehtävänä on päättää hajuvesi, jonka haluan tuliaiseksi. Välillä on vaikeaa tehdä päätöksiä.
