tiistai 26. huhtikuuta 2011

"otsa kurtussa löysin pääsiäissaaret tyyneltämereltä"

Eveliina heitti kysymyksissä toiveen, että saisin tehtyä jotain historiaa ulkonäöstäni + hiuksista, niin täältä pesee. En ole oikein koskaan viihtynyt kameran edessä, vaan siellä toisella puolella, joten musta ei löydy kovinkaan paljoakaan (julkaisukelpoisia) kuvia. Sen vuoksi tää kuvasato on alkaen vuodelta 2007(?) ja päättyy tämän vuoden maaliskuuhun. Koitin etsiä mahdollisimman erilaisia kuvia, mutta en tainnut onnistua missiossani. ;D Erilaisia hiuksia kuitenkin löytyy! Jätin kuitenkin taktisesti pois sen "kivan" ruskean kauden, jonka elin ysiluokan alkupuolella. Huhuh.



Voin sen verran valaista, että mun oma värini on kohtalaisen vaalea ja ensimmäisen kuvan kohdalla ensimmäisestä värinpoistosta oli vain muutama viikko. Ennen kasiluokkaa mun hiukseni olivat sellainen ällöttävä, rasvainen hiirenhäntä joka ei asettunut mitenkään. Nice, uh? Kasilla kuitenkin paloi kiinni ja poikatyttökauden ollessa huipussaan leikkasin hiukset lyhyiksi. Sen jälkeen malli on vaihdellut vähän pidemmästä ja lyhyestä aina vaan pidempään. Jos joku ei tiennyt, nykyään mulla on pidennykset ja omat hiukset ylttävät takaa katsottuna ensimmäiseen niskanikamaan.

Noista kuvista vielä sen verran, että huomaatte varmasti mun fiksaation kuviin, joissa en käytä silmälaseja. Vaikka olen kulkenut lasit päässä reilut seitsemän vuotta, en osaa pitää niitä kuvissa. Osittaisena syynä tietenkin se, että silmäpussit on helpompi fiksata pois, mutta inhoan mun kohtalaisen vahvojen silmälasien aiheuttamaa, silmiä pienentävää efektiä.

Olis kivaa saada itsestään joskus oikeasti kivoja kuvia. Yleensä jos saan nakitettua jonkun kuvaustaitoisen (sori, olen kamala nirso!), niin omassa naamassa tahtoo olla vikaa. En kuitenkaan julkaise kovinkaan mielelläni kuvia, joissa näytän semikivalta, koska haluan näyttää kivalta. Jos joku tykkää kuvata ja handlaa homman, niin tervetuloa, täällä olisi yksi vailla kivoja ja ihkuja kuvia itsestään! ;D


Pahoitteluni vielä siitä, että joudun tekemään jokseenkin tylsiä postauksia. Kamera on vieläkin huollossa, joten uutta kuvamateriaalia joudutte odottelemaan vielä jonkin aikaa. Mun sisäinen valokuvafriikki itkee verta ja hikeä, kun katsoo vanhalla kamerallani otettuja kuvia.. :(

1 kommentti:

  1. Ei oo tylsiä postauksia! Kesällä Helsinkii, hullu photoshoot pystyyn koska mä haluun hyviä kuvia itestäni ja sä haluut nii voidaan täyttää toistemme toiveet! (...)

    VastaaPoista