lauantai 4. kesäkuuta 2011

i party like a rock star, look like a movie star

Huih, veli painoi tänä aamuna päähänsä valkolakin ja pidettiin pienelle piirille juhlat kotosalla. Vieraat taisivat koostua lähinnä omien isovanhempien lisäksi äidin ja isän sukulaisista ja veljen kummeista. Kävi täällä nopeasti myös mun muutama serkkukin, hehs. Joka tapauksessa mun jalkani ovat aivan järjettömän kipeät, päkiät rakoilla ja varpaat muusina, koska hilluin aamu kymmenestä ilta kuuteen asti noilla uusilla korkokengillä, joihin en ollut vielä tottunut.

Veljen koulun ylioppilasjuhla ei ollut kovin kiva, mihin totuin yläasteaikana. Sali oli tolkuttoman pieni, joten sitä oli jatkettu käytävään ja itse en olisi päässyt näkemään vilaustakaan koko toimituksesta, mikäli en olisi leikkinyt paparazzia ja sniikkaillut ympäri salia. Kotona juhlat olivat oikeastaan ihan kivat. Ollaan koko viikko raadettu niska limassa ruokien ja siivoamisen kanssa ja tietenkin mun mieltä lämmitti kuulla, että ruokapöytä oli katettu kauniisti ja siinä oli kaunis kukka-asetelma (made by me) ja että juhlien kutsukortin kuva oli tosi kiva. Tehtiin äidin kanssa pöytään ylioppilaslakin mallinen kakku ja sit oli miljoonaa eri sorttia suolaista ja makeaa.


Noi kuvat ovat vähän huonoja, koska ekassa puolet sapuskoista on jo syöty ja toinen on eiliseltä illalta kattamisen jäljiltä.


Kävin juhlan kunniaksi laitattamassa hiukseni kampaajalla ja aijai kun olin tyytyväinen lopputulokseen! Vein pidennykset jo tiistaina kiharrettaviksi ja tänään riitti, että omat hiukset kiharrettiin ja koko paketti pistettiin kasaan. Taidan tilata samalle kampaajalle ajan wanhojen kampausta varten.. (:



Pääsin myös kuvaan herra ylioppilaan kanssa, herttainen sisaruskuva! Suttasin naaman hienosti, koska epäilen ettei isoveli hyppisi riemusta, jos kuulisi päätyneensä mun blogiini, hehs. (: Harrrmittaa kun toi mekon kaula-aukko repsottaa noin rumasti, vaikka kyselin miljoonaan kertaan ettei se tee niin. Valitettava totuus on se, että tää on mulle auttamattoman iso tissien kohdalta. Huoh. :D

Muthei, hauskaa kesää vaan kaikille! Mä aloitan lomani reissulla Joensuuhun ja sen jälkeen käväistään Aurassa ja Turussa yhdistetyllä koiranäyttely- + shoppailuretkellä ja joku viikko pitäisi vielä päätyä Helsinkiin moikkailemaan Paulaa.
Adiooooos! Ainiin. Mun postaustahtini hiljenee taas, koska (yllätys yllätys) kamera on vaihteeksi huollossa... Nää kuvat on otettu Maaritin kameralla.

4 kommenttia:

  1. harmi ku veljes naamaa ei näy, olis ollu kiva nähdä miten samannäkösiä ootte! :D kiva postaus. :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihana toi sun mekkos! Millä kampaajalla kävit? Mulla on kans vanhojenkampaaja hakusessa. Mulle on kyl kaks kertaa laitettu hiukset, jkl:ssä ja espoossa, ja toiseen olin hullun tyytyväinen ja toiseen en niinkään, ja se parempi oli just se espoon, huoh -.-

    - Shona

    VastaaPoista
  3. Paula, hahs voin vaikka Helsingissä visitoidessa näyttää sulle kuvan velipojasta. Ja voin luvata, ettei näytetä yhtään samalta! (:

    Shooona, kävin Kierroksen Petrillä. :D Mietin just, että vois varailla kesän loppupuolelta siltä wanhojen kampausajan, kun se päivähän on periaatteessa selvä ja haluun just sille!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva toi sun mekko! <3 Et ei mulla muuta.

    VastaaPoista