torstai 15. syyskuuta 2011

Loca people


Keane - Somewhere Only We Know


Apua mikä viikko on takana! Joku ehkä muistaa kuvapostauksen Espanjasta, kun olin opiskelijavaihdossa ihanassa Zaragozan kaupungissa. No, viime torstaina meidän huhtikuisen matkan hostit saapuivatkin Suomeen ja viettivät vastaavasti viikon meidän luona. Mun Espanjan pään hostini Diego yöpyi kylläkin Kallella (saattoi viikko olla astetta hauskempi poikaseurassa kuin meillä.. :D) ja tilalle tuli Marina, jonka "alkuperäinen" suomalainen viettää juuri nyt vaihtarivuotta Jenkeissä.

Voin vaan kertoa, että kulunut viikko on ollut mielettömän rankka. Tunteet ovat heittäneet vuoristorataa ja pari kertaa teki mieli luovuttaa, koska ohjeistukset olivat niin epäselviä ja tuntui, että suunnitelmat muuttuivat viiden minuutin välein. Onneksi kaikesta selvittiin hengissä ja yleisesti ottaen oli mielettömän hauskaa. Marina on aivan ihana tyttö ja silloin kun vietettiin aikaa keskenämme, heitettiin tosi huonoa läppää ja juteltiin ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. En olisi ikinä uskonut, että voisin ystävystyä itselleni lähes tuntemattoman ihmisen kanssa yhdessä viikossa. Tänään kun espanjalaisporukka lähti, tuli iso itku ja mulla meni puolet päivästä itkeskellessä, koska oli niin kurjaa palata kotiin, kun piti tyhjentää Marinan huone, eikä ollut ketään jonka kanssa pölöttää. Voitte vaan olla varmoja, että tämä tyttö lähtee ensi kesänä Espanjaan. I miss my "little sister"!

Mut mitä kaikkea me sitten tehtiin kuluneen viikon aikana? Siis oikeasti vaikka mitä. Perjantai meni lähinnä totutellessa, mutta lauantai-iltana vietettiin pikkujouluja koulun saunaosastolla. Illassa sitä ainutta jouluista taisivat olla piparit, joulutortut ja glögi. Ja joulusauna! Muutenhan ilta oli pelkkää hengailua ja ainakin vierailijat ottivat ilon irti ja tanssivat sydämensä kyllyydestä. Me suomalaiset tyydyttiin ottamaan vähän rauhallisemmin.. :D


Laura, Brian, Janni, Kalle, Juni ja Maura!

Lauantai-iltana Janni, Juuni ja Adina espanjalaisineen tulivat meille yöksi ja sunnuntaina suunnattiin Laukaaseen hevostelemaan. Tällä kertaa pääsin oikean hevosen selkään ja se oli aika hassua, mitä nyt jalka meni läpi jalustimesta kesken ravin.




Marina heppatyttönä!

Maanantaina käytiin isolla porukalla hummailemassa Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Bongattiin muuten Juunin kanssa mieletön määrä paikkoja, missä voisi käydä kuvaamassa. Ehkä me vielä joskus päästään sinne jokeen tai suolle asti.. Jännää!


Vika kuva Marinan kanssa. Tämän jälkeen me molemmat näytettiin täysin kuvauskelvottomilta kaiken sen itkeskelyn takia. Ette vaan tiedä miten hirmuinen ikävä meidän perheellä on. Saatiin majoittaa niin mielettömän ihana ja pirtsakka likka ja äää! Pakko vielä mainita sekin, että olin Marinaa sen 20 senttiä pidempi... :D

Otettiin silloin sunnuntaina Juunin kanssa muutamat kuvat pellolla. Käsittelin osan näistä kuvista vähän eri tavalla, mut en vielä tiedä että ovatko nämä tyhmiä vai kivoja.









Ja loppuun vielä ensimmäinen virallinen syksykuva!


Kamalaa että syksy on tullut ihan oikeasti. Samalla nimittäin alkoi vuoden ensimmäinen koeviikko. Yhteiskuntaoppi ja matikka check, äikkä, ruotsi ja historia jäljellä. Huiii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti