tiistai 10. huhtikuuta 2012

haastetta pukkaa.

1. Kiitä haasteen antajaa: Juldepuldelle kiitoksia jättemycket. (:

2. Anna haaste viidelle bloggaajalle: Haastaja vei hirveen monta, niin haastan sit emppusen, veeran, mmmmaukun, Paulan (että saataisiin senkin blogiin pitkästä aikaa eloa!) ja Hannan!

3. Ilmoita näille viidelle haasteesta. - Okei. Koitan muistaa. Ehkä.

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.


1. Aloitin viime viikonloppuna uudessa "työssä". Se on näyttelyapulainen. Menen siis näyttelyä edeltävänä iltana kasvattajalle (koska julkinen liikenne sucks) ja seuraavana aamuna suuntana on koiranäyttely. Mun tehtäviäni on mm. tavaroiden purkaminen ja kasaaminen näyttelypaikalle, koirien pikaulkoilutus sekä tietenkin esittäminen kehässä. Nää kyseiset hauvat ovat rodultaan tiibetinspanieleita ja tän tulevan kevään ja kesän aikana tulen kiertämään aika tiuhaan tahtiin ympäri ämpäri Suomea ja vähän muuallakin. Vakkariesitettäviä tulee olemaan kaksi: vielä pentuikäinen Lissu ja junnuikäinen Jätkä. Viime viikonloppuna esitin myös veteraani-ikäisen Iwyn, joka oli vähän poikkeustapaus. . Noiden tipsujen lisäksi käyn nykyään esittämässä satunnaisesti muutamaa siperianhuskya ja ensi kesänä laajennan repertuaaria mahdollisesti pariin villakoiraan: keskikokoiseen ja isoon. Kun ei kerta kunnon duunia tipu, niin sitten sitä hankitaan muulla tavalla. (:



2. Mua on alkanut tökkimään blogin pitäminen. Nyt kun lukijoita on 93, haluaisin vain sen seitsemän lisää, jotta luku muuttuisi kolminumeroiseksi. Ongelmana on vain se, etten keksi mitään postattavaa. En kuvaa nykyään oikein mitään (talvi..) ja ruskeat/punaiset hiukset toivat mukanaan epätoivotun ulkonäkökriisin. Toivon hartaasti, että kevät helpottaisi tilannetta ja toisi mukanaan kuvattavaa, mutta voi olla että elämä on niin kiireistä, etten edes ehdi viikonloppuisin näkemään kavereita ja sen vuoksi ottamaan kuviakaan hirveästi. En nimittäin usko, että kovinkaan montaa jaksaa kiinnostaa loputtomasti koirapostaukset, joilla saisin tämän paikan täytettyä varsin nopeasti. Hahs.

3. Huomenna olisi luvassa lukioajan (toivottavasti) viimeinen uskonnon koe. Lupasin itselleni, että lukisin siihen armottomasti viikonloppuna, mutta toisin kävi. Ehkä kuitenkin selviän hengissä ja sitä rataa. Varmaa on kuitenkin se, että huomenna alkaa koeviikko ja mulla on lupa laittaa kouluun PON-möhkäle, whoo!

4. Aion ostaa tällä viikolla uuden puhelimen. Ennen sitä pitäisi kuitenkin käydä Soneralla sopimassa liittymäjutuista ja odotella palkkaa tilille. Nykyinen puhelin (Nokia X3-02) jaksoi toimia moitteettomasti huimat puoli vuotta ja viimeiset kahdeksan-yhdeksän kuukautta ovat olleet täyttä tuskaa toimimattoman näytön kanssa. Onneksi kaverit ovat alkaneet oppimaan, ettei mua saa enää kauhean hyvin tekstareilla kiinni. Harmi vaan, kun liittymässä maksetaan 1000 tekstiviestistä ja nykyisellään käytän maksimissaan 20 viestiä kuussa. Uudeksi masiinaksi ajattelin valkoista Samsung Galaxy Acea ja siihen kumppaniksi vaaleanpunaista suojakuorta. Nam.

5. En löydä itselleni mistään täydellisesti istuvia farkkuja ja sen vuoksi inhoan housujen ostamista yli kaiken. Mulla on kapeat nilkat ja pohkeetkin, mutta vyötäröltä, reisistä ja ahterista löytyy sen verran ylimääräistä täytettä, että nilkoista kivasti istuvat farkut ovat auttamattoman pienet. Fiksummin sanottuna vyötäröltä ja reisistä istuvat housut ovat polven alapuolelta lörpöt ja epämiellyttävän näköiset. Odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun tilillä olisi niin paljon rahaa, että voisin mennä huoletta sovittamaan Leviksen ja Nudien farkkuja. Ehkä sitten toukokuussa.. Ehkä.

6. Lopetan pianonsoiton tänä keväänä. Olen viettänyt viimeiset 12 tai 13 vuotta (en enää pysy edes laskuissa) tän harrastuksen parissa ja lopettaminen tuntuu samaan aikaan haikealta, mutta myös helpottavalta. Pianotunnit ovat olleet niin iso osa elämää, mutta toisaalta motivaatio harrastukseen on ollut viime vuosina varsin nollassa. Soitan lähinnä silloin, kun on pakko ja nytkään en ole käynyt soittotunnilla kolmeen viikkoon, kun ei yksinkertaisesti huvita. Se on sääli, koska vanhemmat maksavat vuosittain ison summan siitä, että saisin hyvää opetusta hyvässä oppilaitoksessa.

Seiskaa ja kasia en jaksa keksiä, ajatus ei tahdo kulkea tänä iltana ollenkaan, kun pää on täynnä räkää ja väsyttää viikonlopun jäljiltä vieläkin.

3 kommenttia:

  1. Jee kiitos haasteesta :) Kattoo mitä jännää tai vähemmän jännää tohon keksin...!

    VastaaPoista
  2. tattista!! meitsi värkkäilee ton täs lähipäivinä
    t.veera

    http://linnunradalflippaillen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Just siisti duuni, kyllä mullekkin tommonen kelpais!
    Ja oon sun kans housukriisissä, tosin mulla menee just toisinpäin.. Vyötäröltä ja persauksista housut ois sopivat niin nilkat ja pohkeet on ihan jäätävät :D Alaosa on varmaan kokoa 44 ja yläosa 36-38 :-D Not so funny.

    VastaaPoista