perjantai 16. marraskuuta 2012

Harmistus


Grouplove - Colours


En ole koskaan tottunut pettymään. Tai toki olen joutunut kokemaan pettymyksiä, monistakin asioista, mutta pettymyksen käsitteleminen on mulle äärimmäisen vaikeaa. Reagoin asioihin voimakkaasti ja sen vuoksi itken todella herkästi, vaikka katsoisin vain leffaa tai lukisin kirjaa. Nykyään kykenen jo hallitsemaan tunteitani hieman paremmin, mutta tänään kävi tapaus, joka nosti kyyneleet pintaan pahemmin kuin moni asia pitkiin aikoihin. Kysymyspostauksessa joku kyseli ylppäripostauksen perään, tämä päivitys sivuaa aihetta kohtuullisen paljon.

Sain tänään takaisin ylioppilaskirjoitusten tulokset. Koko syksyn olen yrittänyt psyykata itseäni tätä päivää varten, jotta kestäisin mahdolliset pettymykset ja voisin vain kohauttaa olkiani heikoille tuloksille. Vielä aamulla olin hyvällä tuulella: aloitin historian tutkielman mantšuista ja Qing-dynastian noususta (ei niin hienoa miltä kuulostaa, mutta mielenkiintoista kyllä!), paikkailin neulanreikäkameraa ja totesin joutuvani tekemään uuden, koska vanha on kokenut kolauksia. Olo oli oikeastaann hirmuisen odottava ja puhkuin intoa YO-tulosten suhteen. Puoli kahdentoista aikoihin linnoittauduin muutaman luokkakaverini kanssa kanslian oven eteen odottamaan tuloksia ja silloin mulla oli tosi hauskaa. Tilanne taisi kuitenkin muuttua.

Halusin hoitaa tänä syksynä pois alta englannin, terveystiedon ja äidinkielen. Englannin suhteen menetin toivoni heti kuuntelun jälkeen, joten en ottanut kirjallista koettakaan tosissani, vaan kävin roikkumassa salissa pakolliset kolme tuntia ja kirjoitin elämäni huonoimman aineen. Alustavia pisteitä en hakenut ja koko ajan oletuksenani on ollut uusia ko. aine ensi keväänä. Terveystietoon sen sijaan panostin enemmän. Luin, tein ajatuskarttoja ja kuvittelin osaavani asioita hyvin. Kokeen jälkeen oloni oli melko ristiriitainen, mutta lähtöpisteet olivat 28, eli melko varma E. En silti ottanut paineita ja ajattelin kaiken aikaa saavani M:n, koska mun tuurillani pisteet tulisivat tippumaan. Olin oikeassa. Englanti C, terveystieto M. En ole pettynyt, mutten tyytyväinenkään, koska joudun uusimaan molemmat aineet ja se tietää lisää lukemista. En ole kuitenkaan jaksanut koko päivänä stressata näiden kahden aineen epäonnistumista, koska päähän on mahtunut jotakin suurempaa ja epämiellyttävämpää.

Äidinkieli on aine, jota kohtaan mulla on ollut äärimmäisen ristiriitaisia tunteita. Yläasteella itkin vuolaasti, kun opettaja oli merkannut Wilmaan kurssinumeroni väärin ja luulin saavani kympin sijasta yhdeksikön. Lukiossa tasaiset yhdeksiköt ovat seuranneet toisiaan, mutta motivaatio ailahteli suunnasta toiseen. Toisinaan olisin halunnut luovuttaa koko aineen suhteen, mutta joidenkin kurssien jälkeen olen ollut käsittämättömän onnellinen ja uhkunut intoa. Vielä tähän vuoteen asti olen kuitenkin pitänyt äidinkielen Laudaturia lähes mahdottomana saavutuksena, johon kykenevät vain nerot tai tulevat kielitieteilijät. Syksyllä sain kuitenkin kuulla ÄI8 kurssia pitäneeltä opettajalta kommentin "mahdollisuutesi parhaaseen arvosanaan ovat realistiset" ja toivo heräsi; ehkä mulla olisikin mahdollisuuksia.

Tässä sitä ollaan. Saadessani aamupäivällä tulokset, kurkistin ensimmäisenä pisterajoja. En osannut sano juuta enkä jaata, joten kädet täristen käänsin paperia ja tunsin nopeasti kyyneleiden nousevan silmiin. 85 pistettä. Laudaturin raja 86. En edes odottanut saavani C:tä kummempaa arvosanaa, mutta kun todellisuus jakeli useamman bitch slapin kasvoille, en kyennyt hillitsemään itkua. Tiedän, on naurettavaa reagoida näin voimakkaasti hassuihin kirjaimiin ja numeroihin ja monien pisteet tippuivat lautakunnassa suuriakin määriä, mutta sillä hetkellä ainoa asia päässäni oli 85 pistettä. Minunhan pitäisi olla onnekas: sain toiseksi parhaan arvosanan!

Ei, en ole tyytyväinen. Tunnen suurta pettymystä itseäni kohtaan. Tiedän asiat, jotka olisin voinut tehdä paremmin. Tiedän esseeni olleen hölmö ja naiivi ja olen koittanut lohduttaa itseäni myös sillä, että vuotta tai paria aikaisemmin olisin ollut jopa kahden pisteen päässä Laudaturista. Silti tuo yksi arvosana otti niin koville, että osasin vain itkeä. Itkin tänään kavereille, itkin opinto-ohjaajalle ja myös äidille. Ilmoittauduin äidinkielen tekstitaidon syventävälle kurssille uudestaan, mutta sekään ei helpottanut oloa. Kuljin loppupäivän kasvot punaisen kirjavina ja kotona huomasin silmieni olevan turvoksissa. Onneksi en jaksanut laittaa aamulla ripsiväriä.. Nyt, lähes kymmenen tuntia myöhemmin kykenen jo keskustelemaan asiasta ilman itkua, mutta siltikään pettymys ei ole lähtenyt pään sisältä mihinkään. Omituista miten yksi hölmö piste täysin hölmössä kokeessa voi aiheuttaa niin paljon mielipahaa "aikuiselle" ihmiselle.

Opinto-ohjaaja neuvoi syömään suruun. Tottelin ja tuhosin tämän viikon loisteliaan voittokulkuni ruokailujen suhteen vain yhdessä illassa. En kuitenkaan jaksa välittää, koska mudcake auttaa ongelmaan kuin ongelmaan ja mieli on nyt paljon parempi. Onnea kaikille, jotka menestyivät kirjoituksissa ja ovat tyytyväisiä tuloksiinsa! Aion itse painua tässä kohtaa iltaa pehkuihin ja toivoa, jos huominen olisi parempi päivä. (:

13 kommenttia:

  1. Laita tarkistusarvostelua menemään! Hiemanhan se maksaa, mutta josko se tuon yhden pisteen nousisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin sitäkin vaihtoehtoa hetken, mutta mun tekstitaidon pisteitä oli nostettu lautakunnassa kahdella (eli kuudella), niin en jaksa uskoa siihen yhteen ylimääräiseen enää. :D

      Poista
  2. Muistan itsekin kun tasan vuosi sitten sain omat yo-tulokseni ja mantsa jäi yhden pisteen vajaaksi eximiasta, joka oli ollut mulla aina vähän sellainen juttu, josta en puhunut ja valehtelin kaikille tavoitteeni olevan M. Oikeasti halusin sitä eetä niiiiiin paljon, ja tulospaperia tuijottaessa mäkin itkin ja muistan sen pettymyksen elävästi. On ihan okei harmistua yo-tuloksista, et oo yksin tän asian kanssa! :) Nyt vaan uutta tuulta purjeisiin ja keväällä uuteen koitokseen, vaikka se raskaalta saattaa tuntuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa mulla oli viime keväänä tää sama tilanne yhteiskuntaopin kanssa. Koko ajan totesin M:n olevan ihan jees ja olen sen kanssa tyytyväinen, mutta tuloksia tuijottaessa huomasin olevani vähän pettynyt, kun se E olisi kuitenkin ollut niiin siisti juttu. Mut tällä mennään, luvassa hirmuinen luku-urakka, mutta toivottavasti vaivannäkö palkitaan seuraavalla kerralla. (:

      Poista
  3. ihanaa kuulla kerrankin jonkun puhuvan rehellisesti tuntemuksistaan kirjoituksiin liittyen. tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  4. Voi ei mikä tyhmä yhden pisteen vajaus:-(
    Haastoin sut, ja tajusin heti että oot tehnyt tämän kyllä jo mutta vielä jos jaksat niin tässä:-)) http://creatingdrama.blogspot.fi/2012/11/liebster-award-11-kysymysta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeep! :( Kattelen, jos vaikka jaksaisin tehä ton haasteen vielä kerran!

      Poista
  5. Ei siihen kuole. Jos luulit saavas c:n, niin luulis et on e:hen tyytyväinen. :o Ei kannata ottaa liian vakavasti. Ei elämä tohon lopu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kuolekaan, mutta nälkä kasvaa syödessä ja sitä rataa. Jos olisin saanut jonkun kymmenen pistettä vähemmän, en olisi moksiskaan, mutta toi yhden puutos pistää ketuttamaan. :D

      Poista
  6. Suoraan sanottuna I feel you ! Itsekin olen aina ollut hyvä äidinkielessä, 9 ollut numero ja sitä rataa, nyt olen ensimmäistä vuotta lukiossa ja suoraan sanottuna meinasin alkaa itkeä, kun opettaja palautti ensimmäisen referaattimme ja sain vain 8½. Kaiken hyvän lisäksi pari kaveriani saivat 9.. Eniten raivostutti ne kaikki typerät virheet, kun kirjoitin jonkun henkilön nimen väärin ja jotkut virheet, joita itse en edes miellä virheiksi. Olin laittanut sinne monia kohtia, jotka olivat lähes suoraan lainattu alkuperäisestä tekstistä, mutta opettaja oli merkinnyt niihin virheitä(sana "leffa" oli korjattu sanalla elokuva jne)
    Lisäksi kaikki oli vain yhden pisteen kiinni 9- arvosanasta ja palautin erään kirjaesitelmän, josta puuttuu yksi tehtävä, kun unohdin sen kokonaan.. voiko enää huonommin mennä? ei. Eli voin sanoa ymmärtäväni, vaikka itse rämminkin vasta ensimmäistä vuotta lukiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos yhtään lohduttaa, äidinkielen referaatteja ei loppupeleissä tarvitse juuri mihinkään ja kasi puoli yleensä pyöristetään yhdeksikköön, jos muutkin työt ovat menneet tasaisen hyvin. (: Ja noihin juttuihin, joita ei itse miellä virheiksi: äidinkieli on vähän arka oppiaine. Sitä ei voi ikinä arvostella täydellisen puolueettomasti, koska opettajan omat mielipiteet vaikuttavat arviointiin väkisinkin, vaikkei niin saisi käydä.
      Ei kannata vielä heittää kirvestä kaivoon, sulla on tässä ennen kirjoituksia parhaimmillaan kahdeksan tai yhdeksän äidinkielen kurssia käymättä. Tietysti se yhden pisteen puuttuminen harmittaa _aina_, mutta elämä jatkuu ja vielä on aikaa oppia paljon uutta. Tsemppiä siis ja hymyä huuleen! (:

      Poista
    2. niin, meillähän on lukiossa kaksi AI opettajaa, toinen on rennompi ja meillä tämä tiukempi. Ja on tuota tullut kuultua ylempi luokkalaisilta, että tältä ko opettajalta ei helposti sitä kasiakaan saa. Pitäisi varmaan aina välillä vain herätellä itseään ja tajuta, että on vielä monta koetta ja ainetta joihin tsempata. Kiitos!:)

      Poista