24.1.

Täällä taas! Viikon viimeistä työpäivää viedään ja neiti au pair on hyyvin hyyvin väsynyt. Kuluneiden päivien reipas jumppailu on tainnut tuottaa tulosta, sillä aamulla tuntui kuin olisin jäänyt meidän kotikadulla jylläävän katujyrän alle. Useampaan otteeseen. Tuntuu kuitenkin hyvältä päästä takaisin salille syksyn sairastelukierteen ja viimeviikkoisen nilkkaa jäytäneen kämmäyksen jälkeen. Tosin onnistuin jo keskiviikkoiltana varovaisen ja koiven takia helpotetun jalkatreenin jälkeen kompastumaan lattialla lojuneeseen vaahtomuovilevyyn ja olen taas aloituspisteessä. Uskomatonta tuuria, mutta nyt lähinnä nauran koko tilanteelle.

Tällä hetkellä mun mielessäni pyörii ainoastaan tuleva reissu Suomeen. En kirjoitellut viime vuonna kauheasti koira-asioista bllogin puolelle, mutta huippuhieno ja reipas veteraanirouva Milla repäisi ja oli mm. villakoirien pääerikoisnäyttelyn ja Jämsän kaikkien rotujen koiranäyttelyn kaunein veteraani (= yli kahdeksanvuotias). Kennelliiton pitämän veteraanikilpailun pistetaulukon mukaan Muumis oli lopulta 47. menestynein veteraani koko Suomessa ja näin ollen äiti kertoi saaneensa kutsun Veteran of veterans-gaalaan, joka järjestetään helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Vantaalla. Heti tän tiedon jälkeen varasin huippuhalvat lennot KLM:ltä ja sovin työnantajien kanssa olevani muutaman päivän Suomessa. Kuitenkin tää näyttelyharrastus on ollut mun ja äidin yhteinen juttu viimeisten seitsemän vuoden ajan, joten kutsun kolahtaessa raahaan itseni Suomeen vaikka toiselta puolelta maapalloa.

Suomijutun lisäksi olen innoissani myös tulevasta pääsiäislomasta. En uskalla vielä paljastaa mitään ennen kuin kaikki on varmaa, mutta jos suunnitelmat käyvät toteen, tulee lomasta ihan mieletön. Brysselissä asumisen parhaita puolia on ehdottomasti hyvät etäisyydet kaikkialle. Pariisin viikonloppu suoritettiin (kolmen tähden hotellista huolimatta) alle 200 euron budjetilla, Lontooseenkin pääsi kahdessa tunnissa alle 90 eurolla. Tietysti au pair-elämä tekee reissaamisen helpoksi: täällä ollaan kuitenkin keräämässä kokemuksia ja kokeilemassa omia siipiä, eikä takaraivossa paina mikään koulu- tai raha-asia. Laskuja ei tarvitse puhelinta kummemmin maksaa, joten kaikki palkka menee suoraan omaan käyttöön; shoppailuun, reissuihin, hauskanpitoon. Tietysti tottuminen opiskelijaelämään tulee olemaan huomattavasti rankempaa, mutta tällä hetkellä nautin palkastani ja ajatuksesta, että tienaan yhtä paljon käyttörahaa, kuin tulen ensi vuonna (toivottavasti) saamaan opintotukea ja asumislisää.