perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kuninkaallisilla kylässä

... Ei nyt sentään, mutta melkein. Joka kevät Belgian kuningashuone avaa Laekenin kesäasumuksen yhteyteen rakennettujen kasvihuoneiden ovet yleisölle kolmen viikon ajaksi. Torstaina suuntasin Annin ja Mandyn kanssa kurkistamaan paljon ylistettyjä kasvihuoneita ja wau -- ne olivat aivan käsittämättömän hienot. Kuvien ottamisen kannalta päivä oli sateen ja sumun takia hankala, kaikki oli jopa paljaalla silmällä katsottuna harmaata ja utuista. Myös ne kuuluisat eläkeläisten turistiryhmät tuottivat pieniä hankaluuksia, aina joku tunki eteen juuri sillä täydellisellä hetkellä, jolloin olisin ottanut kuvan. Jos osutte huhtikuun loppupuolella Brysseliin, kannattaa ehdottomasti käydä kurkistamassa Laeken samalla alueella sijaitsevan Atomiumin ja kiinalaisen paviljongin lisäksi.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti