sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Gent gand ghent

Tasan kaksi kuukautta ja mun työrupeamani Brysselissä loppuu. Kolmen viikon päästä olen jo Suomessa odottamassa pääsykokeita. Hassua. Olen tänään panikoinut enhaluatakaisinsuomeen-syndoomani kanssa ja löysin itseni jälleen kerran selaamasta hollantilaisten yliopistojen opintotarjontaa, kun sisäänpääsy suomalaiseen yliopistoon alkaa tuntua mahdottomalta. Pääsykokeisiin lukeminen on viime aikoina takunnut ihan urakalla erinäisten tekosyiden kuten vapun, leivontaoperaatioiden, retkien ja muun hauskanpidon vuoksi. Tänään olin oikeasti aikeissani lukea ahkeraan, mutta antihistamiinin vaikutuksesta tämän postauksenkin kirjoittaminen tuntuu järjettömän raskaalta. Aivot eivät toimi ja nukuttaa, eikä kahvikaan tunnu auttavan.

Koska viimeiset kuukaudet menevät niin nopeasti on viimeisten viikonloppujen aikana nähtävä ja koettava mahdollisimman paljon. Kävin eilen muutaman muun au pairin kanssa pikaisella visiitillä Gentissä, Itä-Flanderin pääkaupungissa. Tästäkään kaupungista en tiennyt etukäteen mitään; ainoastaan Leie-joen ja hyvämaineisen (hollanninkielisen) yliopiston. Ilmeisesti se kuitenkin riitti, keskusta-alue osoittautui varsin pieneksi ja siellä oli helppoa suunnistaa. Mitään suurta rakkautta en Gentiä kohtaan saanut syntymään, mutta joen varrelle rakennetut talot ja pienet kahvilat olivat hurmaavia, eivät kuitenkaan mitään uniikkia. Belgian matkaajan kannattaa kuitenkin poiketa Gentissä, jos haluaa tutustua kauniiseen ja vanhaan kaupunkiin, joka on helpon ja edullisen junamatkan päässä Brysselistä. Kuulin muiden au pairien kertovan, että kaupungissa on paljon samaa Brüggen kanssa, mutta se ei ole turistien parissa läheskään yhtä suosittu kuin Brügge, jossa liikkuminen keskusta-alueella voi olla hyvinkin hankalaa.























Ai niin. Mulla on ollut viime aikoina isoja ongelmia Bloggerin kanssa; en kykene kommentoimaan niin oman kuin muidenkaan blogien postauksiin. En tiedä mistä moinen johtuu ja olen yrittänyt kaikkeni, mutta en jostakin syystä saa ongelmaa ratkaistua. Kenelläkään muulla samoja ongelmia tai tietoa miten asian saisi korjattua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti