sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hauska, lukijan mielenkiinnon herättävä otsikko

Mun elämäni on ollut viime aikoina aika arkista: herään joka aamu samaan aikaan, laitan lapset valmiiksi kouluun, haen lapset koulusta, teen ruokaa, raahaudun kahdesti viikossa ranskan tunnille ja käyn salilla. Siitä huolimatta, että kaikki arkipäivät ovat samanlaisia, mun elämäni ei tosiaankaan ole tylsää. Viihdyn Belgiassa hyvin; mulla on ihana host-perhe ja uusi oma sänky on oikeastaan aika mukava. Sunnuntaisin lähisalin toinen bodycombat-ohjaaja on suomalainen, kotona pakastimessa on jäätelöä ja sosiaalista elämää selkeästi enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja vaikka arki onkin aika yksitoikkoista, niin on mulle sattunutkin kaikenlaista viime viikkoina. Sen lisäksi, että puhelin varastettiin viikko sitten mystisesti ja jouduin kärsimään viiden päivän ajan älypuhelimettomuudesta, on myös paikallinen asiakaspalvelu aiheuttanut pientä ihmetyksen aihetta.


Hankin syyskuun alkupuolella jäsenyyden paikalliseen kuntosaliketjuun. Jäseneksi liittyessä olis myös mahdollisuus hankkia edullisesti kolme treenikertaa personal trainerin kanssa. Päätin Mandyn kanssa tarttua tarjoukseen ja sovittiin, että lähdettäisiin tapaamisiin yhdessä kielimuurin ja mahdollisten muiden hankaluuksien varalta. Ette tiedäkään miten viisas veto se oli.. Ensimmäinen trainer-tapaaminen oli reilu viikko sitten torstaiaamuna. Salille mennessä ihmettelin Mandyn kanssa jotenkin oudosti ja vähän tungettelevasti käyttäytyvää mieshenkilöä respassa. Kamojen vaihtamisen jälkeen mies ilmestyikin personal trainer-pisteelle ja paljastui meidän ohjaajaksemme. Ensitapaamisesta asti mulla oli niin käsittämättömän kummallinen vaikutelma koko ihmisestä, etten tiennyt mitä odottaisin. Ja ehkä ihan hyvä vaan.

Mun käsitykseni mukaan personal trainer pyrkii toteuttamaan asiakkaiden toiveita mahdollisimman hyvin. Jos siis asiakas toivoo saavansa opastusta vapaiden painojen tai kuntosalilaitteiden käyttöön, sekä saavansa saliohjelman, pt pyrkii tällaisen toiveen toteuttamaan. No ei ollut meidän personal trainerimme ihan tällaisia ihmisiä. Mun omat toiveeni olivat aika ympäripyöreät, koska halusin trainerilta vain juurikin edellä mainittua opastusta ja ohjelman, jota pystyisin noudattamaan itsenäisesti treenatessani. Herra kuitenkin kirjoitti paperille isolla "METHOD PILATES" ja siinä vaiheessa taisin vilkaista kauhistuneella ilmeellä Mandyn suuntaan. Sain takaisin samanlaisen kauhunsekaisen ilmeen.

Mitä meidän treenihetkemme sitten sisälsi? Laitepilatesta. Siitäkin huolimatta, että me molemmat ilmaisimme innottomuutemme pilatesta kohtaan ja sanoimme selvällä englannilla intressiemme olevan enemmän kuntosaliharjoittelun suuntaan. Siinäpähän sitten puuskuteltiin oikeaoppisesti, heiluteltiin räpylöitä ties mihin ilmansuuntiin ja taivuttiin mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Tuon tuokion aikana olisin tehnyt ihan mitä tahansa päästäkseni lukioon fysiikan ykköskurssille (asiasta kuulleet ymmärtänevät mitä tarkoitan) tai muuhun vähintään yhtä kamalaan tilanteeseen, koska koko tilanne oli niin käsittämätön. Musta tuntui hyvin epämiellyttävältä, kun ohjaaja tuli koskettelemaan jalkoja, käski levittelemään haaroja ja ilmoitti eräänkin liikkeen olevan "good for your boobies". Ei good for your chest vaan nimenomaan boobies. What?

Koin kyseisen herran tapaamisen äärimmäisen nöyryyttäväksi ja epämukavaksi, joten seuraavaa aikaa varattaessa olin vähän vastahakoinen ja murehdin tulevaa. Luojan kiitos Mandy oli koko ajan mukana, eikä tuota kaikkea tarvinnut ruveta kokemaan yksinään, koska olisin mennyt tosi pahasti lukkoon, mutta nyt pystyin vain nauramaan. Arvatkaapa mitä, seuraavaa tapaamista ei kuitenkaan tullutkaan. Torstaina aikamme odoteltua ihmettelimme, ettei traineria näkynyt eikä kuulunut ja marssimme reippaina tyttöinä respaan. Tyttö tiskin takana kuulutti miehen nimeä, soitti tämän puhelimeen, mutta mitään elonmerkkiä ei kuulunut. Siinä vaiheessa mulla vain paloi niin pahasti kiinni, että kysyin varovaisesti jos traineria voisi vaihtaa. Tyttö totesi vain "I undestand" ja pyysi jättämään jomman kumman nimen ja puhelinnumeron uutta traineria varten. Nyt sitten odotellaan, että uusi trainer ottaisi yhteyttä ja salitouhut pääsisivät kunnolla käyntiin.

Tarinan lopuksi voin kertoa, että trainer saapui lopulta salille reilun puoli tuntia myöhässä. Olin itse lähtenyt takaisin kotiin pyykkäämään ja siivoamaan, mutta Mandy oli jäänyt treenaamaan, kun kohtasi herra trainerin uudestaan. Ei anteeksipyyntöä, ei mitään pahoitteluja myöhästymisestä. Huh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti