Clap along if you know what happiness is to you

Mielettömän ihanaa YK:n onnellisuuden päivää kaikille! Kevät tekee tuloaan koko ajan nopeammin ja on ihan mieletöntä huomata miten pelkkä säätilan muutos vaikuttaa omaan mielialaan positiivisesti. Syksy Brysselissä oli järkyttävän harmaa ja tuntui, että viikot kuluivat tolkuttoman hitaasti, kun päivästä toiseen kaikki oli synkkää ja vettä saattoi sataa 15 päivää putkeen. Nyt tilanne on aivan toinen; ulkona paistaa aurinko, takki kulkee mukana lähinnä varmuuden vuoksi ja paikasta toiseen kävellessään tekee vain mieli hymyillä. Kulutin juuri aamupäivän keittiön puolella leipomassa korvapuusteja ja päätin samalla myös jynssätä uunin ja pellit oikein kunnolla. Nyt kun työt ovat valmiina, sain lopultakin eteeni kupin kahvia ja ajattelin päivittää kuulumisiani tällekin puolelle. Olettekin varmaan huomanneet, että mun Instagram-kuulumisiani (satusi00) voi seurata myös blogin sivupalkin kautta, mutta välillä on kivaa kertoa ihan sanallisestikin mitä on tapahtunut. Harmittaa ettei täällä ollessa tule kuljetettua mukana muuta kuin kännykkäkameraa, koska kännykkäkuvat käyvät pidemmän päälle vähän tylsiksi. Viime viikot ovat olleet mielettömän ihania, vaikken ole tehnytkään mitään erityistä. Koulujen hiihtoloman vietin kotona lukemassa pääsykokeisiin, sillä lasten mummo oli kylässä ja tarvitsi välillä apua puisto- ja kauppareissujen kanssa. Systeemi oli mun kannaltani oikein hyvä: pääsin kiinni kunnon lukurytmiin, mutta pyörähdykset leikkipuistossa tai takapihalla lasten kanssa estivät juurtumasta työpöydän ääreen. Lopun vapaa-ajasta olen lähinnä lukenut ja yrittänyt välttyä vaipumasta epätoivoon pääsykokeiden suhteen. Toisaalta kesän ensimmäisen päivän vietin muiden suomalaisten au pairien kanssa naistenpäivän piknikillä mansikoiden ja viinin parissa.

Olen jo viimeisten parin vuoden ajan jaksanut jauhaa yliopistosta ja pääsykokeista, mutta aiemmin ne asiat eivät olleet varsinaisesti ajankohtaisia. Tänä vuonna haen ensimmäistä kertaa tosissani ja haluaisin oikeasti päästä ensimmäisellä yrittämällä sisään. Opinnot oikeustieteellisessä ovat edelleen se suurin unelma, mutta nykyisen sijaintini myötä sisäänpääsy taitaisi olla mahdotonta; mulla ei ole mahdollisuutta käydä valmennuskurssia ja vain kahden kuukauden lukuaika on ihan liian lyhyt. Joudun kuitenkin tekemään normaalisti töitä ja aikaa lukemiselle voi olla vain tunti, välillä taas kahdeksan. Kaiken hässäkän vuoksi haen tänä vuonna Turun yliopistoon opiskelemaan valtio-oppia. Kirjojen nimet julkaistiin jo ennen joulua, joten sain hankittua ne joululoman aikana. Lukemisen aloitin helmikuussa, mutta maaliskuun alku oli se hetki, jolloin otin itseäni niskasta kiinni ja rupesin tekemään hommia järjestelmällisesti ja selkeä päämäärä mielessäni. Ensimmäinen kirja on kahlattu läpi, nyt yritän skarpata itseäni aloittamaan seuraavaa.

Kuvissa näkyvä kahvila on muuten Workshop Café, joka on noussut mun suosikikseni lyhyessä ajassa. Aiemmin olin enemmän Starbucks-tyttöjä (belgialaisten paikkojen ongelma on pienet kahvit, joten Starbucks it is..), mutta kuluneen kahden viikon aikana olen viettänyt Workshopissa aikaa enemmän kuin laki sallii, sillä keskityn lukemiseen parhaiten kahvilaympäristössä. Louiselle on kotoa riittävän pitkä matka, joten kolmen vartin matkustamisen jälkeen on järkevintä keskittyä lukemaan ja tekemään muistiinpanoja, mikäli ympärillä ei ole häiriötekijöitä, kuten liian hyvää seuraa. Workshopin lait russe on myös varsin hyvä syy poiketa käymään. Oikeasti.

Viettäkää ihana ja aurinkoinen päivä ja vaikka ulkona olisikin synkkää, keep up your spirits! Itse lähden siivoamaan huonettani lattiasta kattoon, sillä odotan viikonlopuksi spesiaalia vierasta Lontoosta, enkä voisi olla enempää innoissani.

Bisous!